Baritoni Esa Ruuttunen kirjoitti meille keväällä rakkaudestaan Vantaanjokeen. Teksti oli niin hieno, että pyysimme luvan julkaista sen täällä Muistaakseni-blogissa. Kuvat (viimeistä lukuun ottamatta) ovat Joki – kivikaudesta kaljakelluntaan -näyttelystämme.

Syntymäkotini on Nivalassa Kalajoen rannalla. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni kuuluu virtaavan veden ihmettely kevään hurjana, joskus rantasaunamme ympäröivänä tulvana, kuivan keskikesän vesinorona kivien välissä ja syksyn hyytävän kylmänä ja talveksi jäätyvänä virtana.  Vuodenaikojen mukana vaihtuva joen virta jätti lähtemättömän rakkauden virtaavaan veteen.

Kun elämäntyöni oopperalaulajana vei minua eri puolille Eurooppaa ja sen ulkopuolellekin, etsin aina lenkkeilymaastoikseni joen rantoja, missä se vain oli mahdollista. Niinpä sen sijaan, että luettelisin oopperataloja, joissa olen laulanut, olen aina mielelläni luetellut jokia, joiden rannoilla olen lenkkeillyt. Sellaisia ovat mm. Mississippi Minneapolisissa, Thames Lontoossa, Tonava Wienissä, Spree Berliinissä, Aare Bernissä, Isar Münchenissä, Neckar Stuttgartissa… Joen puutteessa joskus olen joutunut tyytymään järviin tai meriin kuten Atlantti Reykjavikissa, Bodensee Bregenzissä tai Rio de La Plataan Buenos Airesissa.

Kun työelämässäni tapahtui suuri muutos 1980-luvun puolivälissä ja siirryin Temppeliaukion kirkon papin virasta oopperalaulajaksi, muutimme perheeni kanssa Martinlaaksoon. Oli etsittävä uudet lenkkimaaston Töölön ja Hietaniemen maisemien jäätyä menneisyyteen.

Ensimmäinen luonnollinen suunta oli Petikon maisemiin. En tosin muutamaan vuoteen löytänyt varsinaista hoidettua lenkkirataa, vaan juoksentelin Vantaanjänteen ja muutaman hevostilan maastoissa. Sittemmin Petikon polkukin löytyi, ja lukemattomat kerrat olen sen kiertänyt juosten, suksilla ja joskus pyörälläkin.

Mutta vasta vuosi pari sitten olen löytänyt lenkkimaastokseni Vantaanjoen rannat. Vanha rakkauteni joen virtaavaan veteen on syttynyt jälleen! Pari päivää sitten Vantaanjoen rantapolkua pitkin juostessani tuomien puhkeavien kukkien huumaava tuoksu sai kyyneleet silmiin.  Vuolaana virtaava vesi, tuomien tuoksu ja kirkkaansiniseltä taivaalta loistava aurinko kertovat, että kevät on tullut, kesä koittaa. Vantaanjoki! Jospa nyt ruskea vetesi voisi joskus välkehtiä kirkkaana, sinisenä.

Esa Ruuttunen