Kuka maalasi Havukosken kalliomaalaukset?

Syksyllä 2020 arkeologian harrastaja Harri Hautala otti yhteyttä Vantaan kaupunginmuseoon. Hän oli löytänyt Havukoskella sijaitsevalta Havukalliolta punaisen väristä maalausta kallion pinnalta. Harri epäili maalauksia kivikautisiksi kalliomaalauksiksi.

Ovatko maalaukset kivikaudelta?

Kalliomaalausten paikka on hyvin lupaava. Maalaukset sijaitsevat lounaaseen viettävässä, sisäänpäin kallellaan olevassa kallioseinämässä. Lähialueilta tunnetaan useita kivikautisia asuinpaikkoja, jotka ajoittuvat aina vanhimmista vaiheista kivikauden lopulle.

Paikalla sijaitsi aikanaan niin kutsuttu Koivukylänlahti, jonka rannat tarjosivat suotuisia asuinpaikkoja. Niiltä on päässyt helposti hylkeenpyyntiin ja hyville kala-apajille.

Rannat sijaitsivat nykyisten Jokiniemen, Koivukylän, Havukosken ja Asolan alueilla. Muinaisia rantaviivoja voi itsekin seurata kävelemällä maastokartoilta löytyviä 20 metrin ja 35 metrin välillä olevia korkeuskäyriä.

Maalauksista ei kuitenkaan hahmotu selkeitä kuvioita. Niissä on erilaisia sisäkkäisiä kaaria ja viivoja, jotka eivät ole tyypillisiä kivikautisille maalauksille.

Kalliomaalauksesta otettua kuvaa on käsitelty eri kuvankäsittelyohjelmilla, jotta kuviot erottuisivat paremmin.
Kuva: Ismo Luukkonen.

Alueen myöhemmät asukkaat

Kivikautinen asutus hävisi, kun ihmiset seurasivat alueelta yhä kauemmaksi vetäytyvää merta. Uutta asutusta alueelle tuli viimeistään keskiajalla, kun ruotsalaissiirtolaiset saapuivat ja perustivat Hanabölen kylän. He raivasivat itselleen pellot entisen merenlahden saviselle pohjalle. Talonsa he rakensivat peltojen keskeltä kohoaville hiekkaisille kumpareille.

Alueelle muutti yhä enemmän ihmisiä, kun paikalle 1960 ja 1970-luvuilla ruvettiin rakentamaan Koivukylän ja Havukosken kerrostalolähiöitä.

Asiantuntija-arviot

Ketkä sitten maalasivat Havukosken kalliomaalaukset? Sitä on mietitty usean henkilön voimin. Itse kävin ihmettelemässä maalauksia ensimmäistä kertaa loppusyksystä 2020, kun Harri otti minuun yhteyttä löytöönsä liittyen. Totesin, että maalaukset kyllä näyttävät ihmisten tekemiltä, eivätkä aivan moderneiltakaan näyttäneet. En kuitenkaan osannut niistä oikein muuta sanoa.

Niinpä välitin tiedon maalauksista kalliomaalauksia tutkineelle ja Helsingin yliopistolla työskentelevälle Antti Lahelmalle. Tieto maalauksista välittyi myös kalliomaalausasiantuntija Ismo Luukkoselle sekä maalauksia hyvin tuntevalle arkeologi Timo Sepänmaalle.

Kalliomaalauksia dokumentoidaan kevättalvella 2021.
Kuva: Andreas Koivisto, Vantaan kaupunginmuseo.

Kevään 2021 aikana kaikki nämä asiantuntijat kävivät tutustumassa maalauksiin. Maalaukset olivat kuitenkin sen verran epäselviä, ettei kukaan uskaltanut mitään varmaa niistä sanoa. Se kuitenkin todettiin, että ne ovat hyvin todennäköisesti ihmisten tekemiä.

Ismo Luukkanen kuvaa maalausta Harri Hautalan ja Timo Sepänmaan pitäessä mittanauhaa.
Kuva: Andreas Koivisto, Vantaan kaupunginmuseo.

Maalausten mysteeri

Kesäkuussa 2021 kävimme vielä kaivamassa paikalle muutaman koekuopan yhdessä kaupunginmuseon kesäharjoittelijoiden kanssa. Mitään kivikauteen viittaavaa kuopista ei löytynyt. Kivikkoisesta maastosta ei ylipäänsä oikein löytynyt vanhempiin aikoihin viittaavia maakerroksia. Paikalla oli kuitenkin runsaasti lasinsiruja ja pullonkorkkeja 1900-luvulta. Yhdessä pullossa tunnistettiin Lahden Erikois -kaljapullon etiketti, jollainen oli käytössä 1960-luvulla.

Kuten maalaukset löytänyt Harri Hautala totesi, ne sijaitsevat lämpimällä paikalla. Aurinko paistaa sinne lähes koko päivän. Luultavasti paikalla on ehtinyt käydä ihmisiä paistattelemassa auringossa useasti. Tuhansien vuosien aikana maalausten ympäristössä on liikkunut paljon porukkaa. Mutta kuka heistä teki maalaukset?

Kuva: Harri Hautala.